Viikonlopun jäljiltä jäi ihmetys, käväisikö kaamos ja kesä todella saman viikonlopun aikana. Lauantaina viikon kestänyt musta syyssade piiskasi yhä. Vesi huuhtoi pihan omenapuun ruskalehdistöä mennessään. Nyt se alkaa, lehtien putoilu toden teolla.
Omenapuun paljastuville oksille olisivat muuten havupallot kiva koriste. Pimeys ja kylmyys laittoivat muutenkin haaveilemaan talvisista (jouluisista) somisteista. Ikean kautta tuli huolehdittua, että vaniljakynttilöitä riittää talossa aina. Niitä on ihana poltella, kun kynttiläolo iskee ja useinhan se tähän vuodenaikaan iskee.
Myös amaryllisolo iski äkisti puutarhamyymälän sipulilaarin äärellä. Suurta, selvästi varren puhkeamista pullistelevaa sipulia oli vaikea vastustaa. Nyt se on toivottavasti oikeaoppisesti mullassaan valmiina ilahduttamaan, kun pimeä vuodenaika käärii tiukemmin otettaan.
Sunnuntaina pimeydestä ei ollut tietoakaan. Huurteisten ikkunoiden takaa valkeneva aamu näytti jotenkin erilaiselta. Taivas oli korkealla ja enteili pilvetöntä poutapäivää. Iltapäivällä kotirinteemme kylpi alkukesältä tuntuvassa lempeässä paisteessa. Pelargonikaappi lämpeni trooppiseksi ja jouluruusu piti kiireen vilkkaa kiikutta varjoon vilvoittelemaan. Illan auringonlasku tuntui keväisen toiveikkaalta, mutta sitten syksyn pimeys veti verhot eteen.
Neljä vuodenaikaa ovat rikkaus ja erityisen elämyksellisiä ne ovat, kun parissa päivässä tuntee kokeneensa ne kaikki. Terassilla teekupposen äärellä riitti ihmeteltävää, kun omenapuu karisteli lehtiään talven varalle ja pelargonit valmistelivat vielä uutta kukintakierrosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti