Kaktuksen kuritus

 

Kaktuksen piikkien piikittely on minusta hyväntahtoista. Sellaista sisarellista ilkikurisuutta, kun koitat toista hoitaa ja peukaloon uppoaakin kiitoksena kipristävä neula.

Tällä kertaa kaktuksen piikki peukalossa oli ihan ansaittua. Olin nimittäin päättänyt uudesta tulokkaasta napsaista pistokkaan.

Emokasvin juurella yksi poikasista nökötti niin piilossa ja jäi ruukun sijoittelun vuoksi vaille valoa, joten katsoin parhaaksi pelastaa hänet omille teilleen.

Hieman kyllä säälitti veitsellä kasviparkaa kurittaa, mutta söötti tapaushan tästä kasvaa, jos vain saa juuret alleen.

Kokeilen lukemaani noudattaen kuivattaa pikkuista pari päivää ja asettaa sitten omaan multaan varttumaan. Siitä pitäisi kelvata kunnon kaktukseksi kasvaa!

Elli-kulta

Yksi suosikki suojattieni joukosta on ellinkissus. Se on levittänyt pitkät jäsenensä lasikaapin ylle ja tomerana ottanut kasvusuunnakseen ikkunan.

Ellinkissus on minusta kovin viehättävä. Se on runsas ja nukkapintainen. Lehdet ovat kuivan hauraita ja se tekee ellistä erityisen koristeellisen.

 

Vaikka ellinkissus on uudehko hankintani marraskuulta, näyttää kuin se olisi nököttänyt paikallaan vuosikymmenen. Muutama talvella putkahtanut tuoreen vihreä lehti imartelee viherpeukaloani.

Pian elli-kulta, kuten muutkin viherkasvini alkavat saada ravinteella rikastettua vettä. Tarkkailtavaksi jää, kuinka hän sietää kevään kirkastuvaa valoa.

Koska elli vaikuttaa tyytyväiseltä oloihinsa, napsaisin siitä pari pistokastakin lasipulloon. Kauniita leikkoja jo sellaisinaan, mutta siitä huolimatta toivon heidän kasvattavan juuret!

Pidempiä päiviä

 

Ränneistä lotisee veti. Tammikuinen auringonkajo on jo niin voimakas, että se jaksaa sulattaa pakkaslunta iloisesti loiskuvaksi vedeksi.

Terassi kimmeltää jääsohjossa. Kasvit tuntuvat hymyilevän itsekseen ja vilkuilevat uteliaina ikkunoilla.

Pelargonin taimeni haukkovat parhaansa mukaan valoa. Pikkuiset lehdet saavat tehdä tosissaan töitä napatakseen kiireiset talvisäteet.

Pariviikkoiset (kuvissa viikon ikäiset) taimet vaikuttavat kuitenkin vankistuneen, eivätkä enää ole herkässä huuhtoutumisvaarassa kasteltaessa. Ken ties ovat juurenalkuja jo keksineet kasvatella mullan alla.

Tunnen suorastaan jännitystä huolehtiessani, kuinka nämä jaksavat kesäkukiksi asti kehittyä. Mutta odotellaan rauhassa. Ihan vielä en uskaltaisi näitä koulimaan lähteä. Ehkäpä pari kokeeksi..?

Kaunis ajankulu

 
Arvatkaapas mitä. Helmililjat ovat täällä. Herkät ja hentoiset suippalakit. 

Niin sievät sipulitkin heillä. Purkkien ympärille vain paperia ja voiko nätimpää olla!

Helmililjoista on kehkeytynyt kevätperinteeni. Ne tuntuvat kuuluvan tähän aikaan yhtä oleellisina kuin hyasintit jouluun.

Muutenkin erilaisista sesonkikasveista on tullut minulle merkityksellisiä hoidokkeja.

Kasvien parissa ajankulu konkretisoituu johonkin kauniiseen, jota voi hellästi hoivata.

Vihreistä varsista ja vienosti tuoksuvista kukista aistii selvästi, kuinka talvi kääntää kylkeään kevätpuolelle.

Talvilevossa

Ulkona on aamun sininen hetki. Kuu vahtii kotiamme männyn latvan takaa ja pelargonintaimet kurkottelevat toiveikkaina ikkunalla.

Eilen illalla poltettiin takkaa ja sen pehmoinen lämpö helli olotilaa. Moni asia on hyvin. Nykyään on usein hetkiä, kun toivoo tavallisten asioiden pysyvän juuri näin.

Riittää että vuodenajat vaihtuvat hiljalleen, varastossa on multasäkki ja ellinkissuksen pistokasta varten odottaa sopiva lasipullo.

Pimeässä ei tarvitse venyttää pitkää vartta tai valoa turhaan hapuilevia lehtiä. Odottava, seisahtunut talvilepo on sallittua.

Taimet, kukkaravinteet ja tyhjät ruukut ovat lupaus keväästä ja elämästä. Kasvu käynnistyy, kun valoa on taas tarpeeksi. Sitä ennen voi rauhassa juurtua maahan tiukasti kiinni.

Onni on pelargonitarha

 
Voi onnea ja autuutta! Minun kevääni alkoi heti loppiaisesta. Nimittäin pelargonin siemenet sai laittaa jo itämään. Kesäterassille on siis odotettavissa valkoisia kaunokaisia.

Ostin idätykseen sopivan pienoiskasvihuoneen, taimimultaa ja sinkkialustan. Siemenet tilasin erään illan iloksi netistä.

Rootrainers-pienoiskasvihuone taitaa tehdä taimikasvatuksesta oikein välineurheilua, mutta sallittakoon minulle tällainen harmiton kevättalven hömppä. Ainakin sopii odottaa vahvajuurisia taimia kaikenmaailman avattavien tuuletuskennojen avulla.

Pelargonitarhani asettautui ikkunalle ja varustauduin maltilla odottamaan itämistä. Mutta kappas, äkkäsin jo kylvöstä kolmantena päivänä pirteitä taimia. Raikkaan vihreitä pieniä söpöläisiä puski tiensä mullan läpi. Rakkautta!

Multaan pääsi 24 siementä, kukin sievästi omaan kennoonsa. Kolme vielä ujostelee itämistään tai sitten eivät jaksa kilpasille siskojensa ja veljiensä kasvuvauhtiin. Kunpa näistä pintaan päässeistä nyt varttuisi oikein komeita ja hyvinvoivia kesäkukkia.

Ainakin se on taattua, että kesä vielä tulee!

💚

Latvuston talvista tyyneyttä

Ymmärsin vasta, että olen aina tuntenut jonkinlaista tiedostamatonta vetovoimaa puihin. Koivuihin, mäntyihin, kuusiin. Siihen tavalliseen suomalaiseen pusikkoon, jota on kaikkialla. Mitä ihmeellistä siinä voi olla.

Puuttomassa ympäristössä, kuten opiskelukaupungissani, tunsin aina kipristelevää kaipuuta luontoon. Levoton mieli tasaantui vasta metikön reunalla. Luonnossa sai hetken olla kuin kotonaan.

Tässä uudessa kodissa, saaristolaismäntyjen katveessa ja laakeana avautuvan latvustomaiseman äärellä saan hengittää rauhoittavia henkäyksiä. Puissa on jotain tyynnyttävää, virkistävää ja lohduttavaa.

Viikonlopun talvinen sää sai kotimaiseman näyttämään erityisen kauniilta. Hento lumikuorrute ja himmeä pakkasvalaistus taikovat tähän vuodenaikaan oman estetiikkansa.

Kevättä rinnassa

 
Kukkapotit ovat asettautuneet tasaisesti sinne tänne alakerran isoa tilaa, jossa valonnälkäisille kasveille riittää kajoa. Vihreät ilostuttajat saavat talvikauden tuntumaan paljon keväisemmältä.

Kotimme on mainio paitsi meille asukkaille, myös kasveille. Isoin ikkunoin varustettu rinnekoti haukkoo valoa sisään, minkä Suomen oloissa nyt vain irti saa. Valkoinen sisustus vielä varmistaa, ettei arvokas valoenergia mene hukkaan. Se päätyy sinne minne pitääkin - kasvien lehdille.

Olohuoneen peilihyllyn uskon olevan kasveille erityisen mieluisa paikka, sillä se sijaitsee ikkunoita vastapäisellä seinustalla ja peili heijastelee valon kasvien pimentopuolellekin.

Samaistun kasvien valon tarpeeseen, sillä tammikuiset kirkkaat päivät saavat kummasti virkoamaan nuupahtaneesta olosta. Lisää aurinkoa kiitos!

Lasivitriinin päällä oloistaan nauttiva ellinkissus kannustaa uskomaan kevään tuloon. Se kurkottaa venyviä varsiaan kohti ikkunaa ja levittää tuoreita vihreitä lehtiään ahmiakseen valoa.

Nyt on vain ripoteltava ympärilleen lisää vihreyttäjiä. Lankaköynnös, mehikasvi ja liuska-aralia ainakin... Vielä kun löytäisin jostain esikon, niin johan on kevättä rinnassa!

Kuvamuistio vihreästä joulusta

Jouluhan se tuli ja meni. Laitan kuitenkin loppiaisen kunniaksi kuvasatoa kasvillisuudesta, joka  vehreytti jouluamme. Kuvat toimittavat muistitaulun virkaa ja avustavat, kun joulun suunnittelu taas seuraavan kerran koittaa.

Kynttilät ja kasvit - yksinkertainen mutta taattu joulutunnelma! Kyllä tuli useana iltana vain istuttua  ja ihasteltua vihreitä ilopilkkuja kynttilähämyssä.

Kartiovalkokuusi oli kiva jouluinen somiste, jonka hankin jo marraskuun puolella. Se on sinnitellyt lähes loppiaiseen saakka. Nyt alkaa olla neulasiaan varisuttavan ressukan aika luovuttaa paikkansa jollekin uudelle vihreyttäjälle.

Sisätiloissa havut eivät ensisijaisesti viihdy, mutta kastelemalla parisen kertaa viikossa ja tarkkailemalla mullan kosteutta olen saanut ne säilymään. Nämä matalat havut olivat suojateistani herkimpiä kuivahtamaan. Luulenpa vastaisuudessa tarjoavani niille paikan terassilla, mikäli ensi vuonnakin intoudun samaan hankintaan.

Sypressit ovat oleilleet tyytyväisinä marraskuulta tähän saakka, eivätkä tunnu vieläkään valittavan oloistaan. Ne saavat olla ruukuissaan rauhassa niin pitkään kuin jaksavat.

Huurteisten koristeoksien kuivumista ei tarvitse pelätä. Maljakko on uusi hankinta. Tyylikäs ja sulavalinjainen - juuri minun makuuni!



Pilkahdus punaista saatiin ruusujen avulla. Lasitölkki antaa leikkokukille jotenkin kivan luontevan olemuksen. Aina ei maljakkoa tarvitse.

Lisää leikkokukkia. Kuusi sai tänä vuonna tehtäväkseen huolehtia lasipulloon sujauttamistani neilikkakimpuista.

Hyasintteja käväisi jouluvierailulla kahdessa erässä. Yhteensä siis kuusi valkoista tuoksuvaa ihanuutta!

Valkoinen amaryllis, mitä siitä sanomaan <3

Mutta nyt katse kohti kevättä. Ajatukset alkavat olla jo toiveekkaana auringonpaisteessa ja varovainen kesän kaipuukin häämöttää mielessä...