Pidempiä päiviä

 

Ränneistä lotisee veti. Tammikuinen auringonkajo on jo niin voimakas, että se jaksaa sulattaa pakkaslunta iloisesti loiskuvaksi vedeksi.

Terassi kimmeltää jääsohjossa. Kasvit tuntuvat hymyilevän itsekseen ja vilkuilevat uteliaina ikkunoilla.

Pelargonin taimeni haukkovat parhaansa mukaan valoa. Pikkuiset lehdet saavat tehdä tosissaan töitä napatakseen kiireiset talvisäteet.

Pariviikkoiset (kuvissa viikon ikäiset) taimet vaikuttavat kuitenkin vankistuneen, eivätkä enää ole herkässä huuhtoutumisvaarassa kasteltaessa. Ken ties ovat juurenalkuja jo keksineet kasvatella mullan alla.

Tunnen suorastaan jännitystä huolehtiessani, kuinka nämä jaksavat kesäkukiksi asti kehittyä. Mutta odotellaan rauhassa. Ihan vielä en uskaltaisi näitä koulimaan lähteä. Ehkäpä pari kokeeksi..?